keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Helppo mustikkapiirakka (à la Julia)

IMG_8256

Pikkuveljen rippijuhlista selvittiin kunnialla, vaikken nyt sitä kakkua päässytkään sattuneista syistä (Musen keikan kahden päivän jonotus) tekemään. Juhlien jälkeen kaapit oli täynnä tarveaineita ja täyty käyttää tilaisuus hyväksi.

Pohja: 
100 g pehmeää voita
1,5 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
75 g hienonnettuja Digestive -keksejä
0,25 dl kuohukermaa

Täyte:
3 dl turkkilaista jogurttia
1 dl kuohukermaa
1 kananmuna
0,75 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
250 g marjoja (pakaste tai tuore)
1,5 rkl perunajauhoja

1. Sekoita keskenään sokeri, vehnäjauhot, leivinjauhe ja hienonnetut Digestive -keksit.
2. Lisää joukkoon voi ja kuohukerma.
3. Painele taikina n. 26 cm halkaisijalta olevaan vuokaan. Tällöin taikinaa jää hieman yli (eli voit toki tehdä tämän suurempaankin vuokaan). Lopun taikinan voi ripotella piirakan päälle ennen uuniin laittamista.
IMG_8243

4. Sekoita turkkilainen jogurtti, kuohukerma ja kananmuna.
5. Lisää joukkoon sokerit.
6. Sekoita perunajauhot marjojen sekaan. Kääntele varovaisesti, mutta huolellisesti jogurttiseokseen.
IMG_8247IMG_8248
7. Kaada taikina piirakkapohjan päälle.
(8. Ripottele mahdolliset taikinanmurut päälle.)
IMG_8251
9. Paista 200 asteessa uunin keskitasoa hieman alempana n. 30 min.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Chocolate chip cookies



Tämä resepti on kauan sitten eksynyt suosikkireseptieni joukkoon. Joka kerta sitä on hieman tullut muunneltua vähän parempaan suuntaan. Kuvat on tosi huonoa laatua, kun Flickr ei nyt jostain syystä toiminu. Koitan kuitenki saada nää kuvat tänne vielä jotain muuta kautta ku Bloggeriin suoraan lisäämällä. Tällä kertaa keksit lähti mukaan vanhojen luokkalaisten kanssa pidettyihin grillikekkereihin. :)




100 g voita
200 g (n. 2,8 dl)  fariinisokeria
1/2 vaniljatangon siemenet
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
n. 1/4 dl maitoa
100 g tummaa suklaata
50 g saksanpähkinöitä



1. Sekoita voi, sokeri ja vanijatangon siemenet kulhossa tasaiseksi.
2. Sekoita vehnäjauhot, kaurahiutaleet ja leivinjauhe keskenään. Lisää voiseokseen.

3. Lisää muna ja maito.


4. Rouhi suklaa ja pähkinät. Kääntele ne taikinan joukkoon.


5. Nosta lusikan avulla n. teelusikallisen kokoisia nokareita pellille ja jätä paljon leviämisvaraa (!!!).
6. Paista uunin keskitasossa 200 asteessa noin 5-7 min tai kunnes keksien pinta on kullanrukea.